AKAA-VOLLEYLLE 1-SARJAN KULTAMITALIT

Akaan Seutu, Su 26.3.2017, Harri Mattila

Miesten lentopallon ykkössarjan finaalin tunnelma oli juuri niin sähköinen kuin loppuottelun pitääkin olla. Monarin katsomon täytti 409 maksanutta katsojaa, ja molemmilla joukkueilla oli omat äänekkäät kannattajajoukkonsa. Susiraja Volleyn huutosakki erottui myös yhtenäisellä värityksellään.

Ensimmäinen erä oli tasaistakin tasaisempi. Kumpikin joukkue kävi parhaimmillaan kolmen pisteen johdossa. Molemmilla kerroilla muutama johtavan kokoonpanon peräkkäinen virhe tasoitti tilanteen. Jatkopalloja ei kuitenkaan tarvittu, kun SurVon Teemu Saarisen hyökkäys lipsahti niukasti pitkäksi tilanteessa 24-23.

Toisen erä alkuun Akaa-Volley nappasi 11-4 johdon onnistuen etenkin torjunnoissa. SurVon valmentaja Thomas Heiskanen käytti kaikki mahdolliset keinot joukkueensa herättämiseksi. Ei auttanut passarin vaihto, eivät auttaneet aikalisät, eikä tulosta tuottanut myöskään vaihtopenkiltä kutsuttu tuore hakkuri. Kotijoukkue vei erän lähes näytöstyyliin. Hienoisen loppukirin vieraat saivat ja kaunistivat loppulukemia siedettäviksi.

- Jotenkin näytti siltä, että Susirajan miehet olivat vielä ensimmäisen erän niukan tappion masentamia tuossa kakkosen alussa, pohti Lentopalloliiton edustajana peliä seurannut Lasse Komulainen.

Siltä se tosiaan näytti, kun Akaa-Volley otti torjuntapisteen toisensa jälkeen ja karkasi tavoittamattomiin. Pitkän erätauon aikana tehdään usein ihmeitä. Tälläkin kerralla SurVo sai rotaatiota muuttamalla hieman horjutettua Akaa-Volleyn kuvioita. Kolmas erä eteni yli puolen välin kutakuinkin tasaisissa merkeissä.  Akaalaisten tasaisuus ja ehkä sittenkin kovempi rutiini lopulta ratkaisi erän kotijoukkueelle.

Sekä joukkueen että kotiyleisön villi tuuletus käynnistyi tuomarin vihellettyä ottelupallon päättyneeksi. Ottelupöytäkirjaan merkittiin lukemat 3-0 (25-23, 25-18, 25-18).

Edessä Mestaruusliigakarsinta

- Kyllähän tuolla porukalla kehtaa lähteä liigakarsintaan. Ja tämä ykkössarjan voittohan tietää kotietua nousukarsintaan, muistutti lajin todellinen asiantuntija, ammatikseen lentopalloa pelannut Tuomas Tihinen ottelun tauottua.

- Varoitan kuitenkin Liiga-Riennon hakkurista. Ruandasta lähtöisin oleva, peräti 208-senttinen Nelson Muranqwa hyökkää todella korkealta.

Akaa-Volleyn mestaruusliigapaikan tiellä on siis enää liigassa jumboksi jäänyt Pohjois-Karjalan Liiga-Riento ry. Karsinta pelataan paras viidestä -systeemillä, joten kolme voittoa pitää jommankumman rutistaa. Sarja alkaa tulevana perjantaina Toijalan Monarilta. Peli alkaa kello 19. Toinen kohtaaminen on Riennon kotikentällä keskiviikkona 5.4. klo 18.30.

Akaa-Volleyn päävalmentaja Lauri Tihinen tuli haastatteluun posket punaisena. Ilmeisesti ottelun tärkeys oli hieman nostanut valmentajan verenpainetta.

- Kyllähän kova lataus toi pientä hermostuneisuutta pelaajien otteisiin. Nähdäkseni sen vuoksi ensimmäinen erä oli niin tasainen. Mutta on tämä porukka nyt niin kovassa tikissä, että hienoa on lähteä liigajoukkuetta haastamaan, sanaili selkeästi helpottunut valmentaja.

Tilastojen valossa Akaa-Volley erottui lähinnä hyökkäyspelissä. Koko joukkueen onnistumisprosentti oli 48, kun vastustajalla vastaava lukema oli 41. Akaa-Volleyn avauskuusikosta onnistuivat loppuottelussa joka ainoa. Pisterohmu oli Joni Mikkonen, jonka sarakkeeseen tilastoja pitänyt Jukka-Pekka Humaloja sai lukemat 15 (+10). Akaa-Volleyn parhaana palkittiin Jimmy Hernandez, ja SurVosta palkinnon pokkasi Janis Liepins.