top of page

Kauden avaus ei tuonut pisteitä Akaa-Volleylle

Niin Akaan kuin Sastamalankin kylillä on jo tovi odotettu kädet syyhyten Mestaruusliiga-kauden 23-24 alkamista ja lauantaina sen aika viimein koitti. Viime kevään finalistit mittelivät runkosarjapisteistä tällä kaudella ensimmäistä kertaa Sastamalan kotikentällä Vexvellä, samassa paikassa, jossa viime keväänä kausi päätettiin.


Joukkueet kohtasivat muutama viikko sitten Akaa Areenalla harjoitusottelun merkeissä. Tuon ottelun kotijoukkue Akaa-Volley vei selvin lukemin 4-0 nimiinsä. Ennakko-olettama syksyn ensimmäiseen runkosarjataistoon oli kuitenkin tasainen, sillä Valepan historian tietäen, se pystyy petraamaan peliään haastavienkin otteluiden jäljiltä tehokkaasti.


Olettamuksista huolimatta ensimmäinen erä sujui kuitenkin vahvasti akaalaiskomennossa päättyen lopulta lukemiin 17-25. Valepalaisten kone ei tuntunut käynnistyvän ja etenkin syöttöviivan takana Ivanov, Räsänen ja Smidl saivat Valepan vastaanoton tehokkaasti rikki. Erän aikana nähty Akaa-Volleyn puolustuspelaaminen ansaitsee myös erityismaininnan. Aistittavissa oli kotijoukkueen puolelta hienoista hermostuneisuutta ja sinipaitojen tekemistä puolestaan leimasi vahva usko omaan hommaan.


Toiseen erään Valepa tuli huomattavasti pirteämmin ja osat vaihtuivat nopeasti. Syöttöpeli alkoi sakata akaalaisilla ja Valepan konkaripassari Mikko Esko sen sijaan hyödynsi oman syöttövuoronsa ammattilaisen ottein heti erän alkuun. Upeasti syöttöviivalla esiintyi myös Valepan Jiri Leinonen, joka lopulta repikin aloituksillaan tuntuvan piste-eron kotijoukkueen eduksi. Erä päättyi täten kotijoukkueen voittoon lukemin 25-19.


Kolmas erä oli ottelun tasaisin ja rinta rinnan edettiin pitkälle yli erän puolivälin. Tässäkin kohtaa Jiri Leinonen kuitenkin astui esiin ja sai jälleen käännettyä tilanteen syöttövuorollaan kotijoukkueelle 19-16. Johtoasemaan siirtymistä edistivät Akaa-Volleyn Matej Smidlin heikko hetki sekä Valepan vahva torjuntapelaaminen. Valepa vei 3.erän lopulta tuolla kolmen pisteen erolla lukemin 25-22.


Neljäs erä käynnistyi heti Valepan komennossa ja jatkui vahvana aina ottelun loppuun asti. Kotijoukkue tappoi pallot 63% teholla ja minimoi omat hyökkäysvirheet erinomaisesti. Akaalaisten tilastoissa ei tässä erässä mainittavia onnistumisia harmillisesti ollutkaan.

Akaa-Volleyn päävalmentaja Olli Kunnari myönsi, että Valepa pelasi vahvasti, mutta ei antanut syytä sen suurempaan huoleen Akaa-Volleyn leirissä.


- Haasteita on aina, kun joukkueen runko muuttuu paljon, mutta tänä vuonna oltiin ajoissa kasassa. Elokuun alusta asti ollaan saatu treenata hyvin. Seuralla on kaksi himmeämpää mitalia ja ehdottomasti halutaan kirkastaa ne, Kunnari kertoi.


Akaa-Volleyn parhaana palkittu hakkuri Matej Smidl kiitteli tunnelmaa, jonka Akaa-Volleyn fanit olivat tuoneet tullessaan Sastamalaan.


- Oli hienoa, että näin paljon faneja oli paikalla! Valitettavasti hävisimme, mutta Valepa pelasi hyvän pelin. Meillä on kuitenkin hyvä joukkue ja otamme tästä mukaan positiiviset asiat, Smidl kiteytti.


Akaa-Volleyn kotiavaus on edessä maanantaina 9.10., jolloin Akaa Areenan huipputunnelmaan verkon toiselle puolen astelee Kokkolan Tiikerit.


Teksti: Jenna Koivu



Olli Kunnari kaivanee valmennuskirjastaan oikeat pelimerkit kotiavaukseen mennessä 😉. Kuva: Markku Ruonala

115 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

コメント


bottom of page