top of page

Ottaako Akaa-Volley historiansa ensimmäisen Suomen Cup -mitalin?

Lentopallon Suomen Cup ei ole mikään uusi ja tuntematon turnaus. Cup-mestaruudesta on pelattu vuodesta 1968 lähtien. Tosin 1980-luvun lopulla tämän arvoturnauksen historiassa oli neljän vuoden tauko. Cup-pokaalin kohtalo on ratkottu yli 50 kertaa. Aivan ensimmäinen turnaus päättyi perinteikkään Luolajan Kajastuksen voittoon.


Kajastuksen joukkueessa pelasi myös nyt tammikuussa autuaammille pelikentille siirtynyt Heikki Heino. Lempinimellä Hemppa tunnettu lentopalloilija ja lentopallotuomari voitti urallaan useita Suomen mestaruuksia ja edusti Suomea 117 maaottelussa. Suomen Cup – mestaruusmitali ripustettiin Heinon kaulaan kolmesti.


Akaa-Volleyn kannattajat ja joukkueen taivalta muutoin seuraavat tuntevat Heikki Heinon kolmesta lapsesta kaksi erittäin hyvin. Ossi Heino on ollut Akaa-Volleyn väreissä jo pitkään, ensin passarina ja tällä hetkellä osana joukkueen valmennusrinkiä. Jussi puolestaan oli yhden kauden verran mukana Akaa-Volleyn valmennuksessa ja sittemmin myös Hurrikaani Loimaan päävalmentajana.


Heikki Heinon merkittävää roolia Suomen lentopallohistoriassa kunnioittaa myös Lentopallon Liigatuomarit Ry:n puheenjohtaja Pasi Hakkarainen Suomen lentopalloliiton sivuilla: Heikki Heino - in memoriam - Lentopalloliitto.


Eniten Cup-mestaruuksia on KuPS-Volleylla. Seuran nimi löytyy ykköspaikalta peräti yhdeksän kertaa. Kuopiolaiset dominoivat turnausta etenkin 1990-luvun alkupuoliskolla. Viime vuosien menestyjä myös cupin puolella on ollut Mestaruusliigaa hallinnut VaLePa.


Lauantaina Hurrikaani Loimaa vastassa


Viime vuosina Suomen Cupia on pelattu siten, että kunkin vuoden syksyn kuluessa on karsittu neljä parasta niin sanottuun Final Four -turnaukseen. Noiden neljän joukkueen turnaus järjestetään vuoden vaihteen jälkeen yhden viikonlopun aikana – tänä vuonna helmikuun ensimmäisenä viikonloppuna. Myös naisten cup-mitalit pelataan samalla systeemillä.


Miesten Suomen Cup -mestaruudesta kamppailevat tänä vuonna Akaa-Volley, Hurrikaani Loimaa, Savo Volley ja VaLePa. Kaksi ensimmäistä pelaavat oman välieräottelunsa lauantaina klo 12 ja jälkimmäiset kohtaavat toisensa heti perään klo 14.30. Loppuottelun ajankohta on sunnuntain iltapäivässä klo 16.15.


Tampereen Kauppi Sport Centerin lehtereille mahtuu kyllä katsojia. Ei muuta kuin lauantaina sinivalkoista ylle, VR:n edullisella kyydillä Manseen ja ratikalla Kauppiin. Nostetaan siellä tunnelma kattoon. Hurrikaani on jo vuosia ollut maan lentopallon kärkijoukkueita. Mutta cup-mestaruus siltä puuttuu. Neljä kertaa joukkue on pelannut finaalissa, mutta joka kerralla hopeisen mitalin arvoisesti. Voimme olla varmoja, että loimaalaisilla on melkoinen mestaruusjano päällänsä! Akaa-Volley kaipaa kaiken mahdollisen tuen – myös yleisöltä – jotta paikka sunnuntain finaaliin aukeaa.


Ja kun Hurrikaani kaatuu välierässä, niin sunnuntaina on kai itsestään selvä, että katsomon pääväri on sinivalkoinen. Eikö vain.


Kerrankin myös YLE näyttää lentopalloa. Jos et pääse Kauppiin, niin Akaa-Volleyn lauantain välieräpeli näkyy YLE Areenan puolella ja sunnuntain finaali TV 2:ssa. Naisten finaalipeli näytetään sekin YLE 2:ssa. Mielenkiintoinen lentopalloviikonloppu edessä!


Aikataulut ja muuta turnaukseen liittyvää informaatiota löytyy osoitteesta: https://www.lentopallo.fi/tapahtumat/suomen-cup-final-four/


Tule ja näe kokeneet Sauli Sinkkonen ja Mikko Suomalainen taistelemassa paikasta Suomen Cupin finaalissa.






200 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page