top of page

Perjantai toi lisää mielenkiintoa illan VaLePa-mittelöön

Writer: Harri MattilaHarri Mattila

Turun Kupittaan palloiluhalli on kuluvalla kaudella ollut akaalaisille kaksijakoinen areena. Suomen Cupin voittoisan ja ratkiriemukkaan finaalin ohella joukkue on kokenut siellä kaksi karvasta tappiota Mestaruusliigassa. TUTO Volley voitti Akaa-volleyn toistamiseen lukemin 3-1. Perjantaina erälukemat olivat (26-24,21-15,29-27,25-15)


Ottelun viimeisessä erässä TUTO Volley näytti onnistuvan aivan kaikessa ja Akaa-Volley taas epäonnistui järjestään. Kolme ensimmäistä erää olisivat voineet päättyä miten päin hyvänsä. Niiden sisällä ote siirtyi ajoittain joukkueelta toiselle.


Akaa-Volley ei saanut omaan peliinsä kunnon lentoa missään vaiheessa. Valmentaja Olli Kunnari käytti kentällä Niklas Seppästä lukuun ottamatta koko miehistöä, mutta lukko ei auennut lopultakaan.

-          Tappio tietenkin harmittaa lujasti. Kaikki kunnia TUTOn tehokkaalle puolustuspelaamiselle. Mutta kyllä meidän oma esityksemme oli tänään luvattoman tehotonta. Ykköserä on tuosta hyvä esimerkki. Seitsemän torjuntapistettä eikä siitä huolimatta kyetä erävoittoon. Hyökkäyspeli epäonnistui pahasti, kritisoi Kunnari median edessä.


Akaa-Volleyn parhaana palkittiin Spencer Olivier, jonka ilta onnistui kohtuullisen hyvin 18/+8. Ottelun jälkeiseen haastatteluun saapui kuitenkin hakkuri Matias Tihumäki, joka korvasi toisessa erässä normaalia vaisummin pelanneen Jaylen Jasperin. Hyvin paikkansa täyttäneen Tihumäen saldoksi kertyi 11/+5 ja hyökkäysten onnistumisprosentti oli 38.

-          Jotenkin tuo oma peli menetteli. Mutta jäi siihenkin paljon parantamisen varaa. Oli kolmannen erän lopussa mahdollista katkaista, mutta enpä onnistunut, manasi Tihumäki ottelun jälkeen.


Tappio oli Akaa-Volleyn viides kuluvan kauden Mestaruusliigassa. Voittoja on 20 kappaletta. Perjantain tulos toi oikeastaan lisää mielenkiintoa tämän illan VaLePa-koitokseen. Joukkueellamme on ryhdistäytymisen paikka!


Nyt on jälleen seitsemännen pelaajan - kotiyleisön - apu tarpeen. Ei muuta kuin lehtereille kannustamaan. Klo 18.30 kuuluu tuomarin vihellys, mutta kuten kaikki tiedämme, paikalle kannattaa tulla ajoissa.



Pozo Turussa: 11/+5, 1 ässä, 39 vastaanottoa (!) 51%, hyökkäystehot 36%, yksi torjunta. (Kuva Markku Ruonala)
Pozo Turussa: 11/+5, 1 ässä, 39 vastaanottoa (!) 51%, hyökkäystehot 36%, yksi torjunta. (Kuva Markku Ruonala)

Comentarios


bottom of page