Akaa-Volley haki kolme sarjapistettä Turusta
- Harri Mattila

- 1 päivä sitten
- 2 min käytetty lukemiseen
Akaa-Volley ja TUTO Volley pelasivat tasaisen kamppailun Mestaruusliigan pisteistä keskiviikkona Turussa. Akaa-Volley oli lopulta terävämpi lukemin 1-3 (14-25, 24-26, 25-22, 23-25) ja toi kotiin täydet kolme sarjapistettä.
Ottelun ensimmäinen erä oli Akaa-Volleyn torjunnan (5) sekä Sakari Mäkisen (8/+7) ja Antti Ropposen (6/+3) näytöstä. TUTO Volley ei löytänyt vieraidensa pysäyttämiseen minkäänlaisia keinoja. Kun joukkueet edellisen kerran kohtasivat Turussa, passari Mikko Esko oli juuri liittynyt TUTOn riveihin ja sai akaalaisten pelin totaaliseen kipsiin. Nyt kipsistä ei ollut tietoakaan. Erän lopputulos 14-25 kertonee kaiken olennaisen.
Toiseen erään turkulaiset tulivat selkeästi pirteämmin ja hankkiutuivat kättelyssä 4-1 johtoasemaan. Hiljalleen myös Akaa-Volley sai taas otetta peliin ja erä näytti jo hetken aikaa kääntyvän akaalaisille selkeästi. Kotijoukkue kiipesi kuitenkin vielä iholle. Eräpallo kertoi kahden ensimmäisen erän luonteesta. TUTOn Kalle Katteluksen kuutospaikan hyökkäys lipsahti pitkäksi. TUTO hyökkäsi kahteen erään peräti 20 kertaa joko Akaa-Volleyn torjuntaan tai suoraan virheellisesti.
TUTO Volleyn valmentaja Mika Rantanen käytti ottelussa hakkurin paikalla kolmea pelaajaa. Kahdessa ensimmäisessä erässä palloa takoivat Jacob Harris ja Tapio Toiviainen. Kun tulosta ei tahtonut tulla, pitkän erätauon jälkeen hakkuriksi laitettiin Kattelus, joka hoiti tehtävää tehokkaammin. Kotijoukkue otti heti alkuun 4-1 johdon eikä aikonut siitä luopua. Suurimmillaan piste-ero oli viisi tilanteessa 16-11.
Neljäskin erä alkoi TUTO-vetoisesti. Nyt tilanne oli 5-1 ennen kuin Akaa-Volley pääsi kunnolla vauhtiin. Kun turkulaisten hankkima etumatka oli kurottu umpeen, erää vietiin tasapäisesti loppuun saakka. Varsin iloista lentopalloa sisältänyt erä päättyi Mäkisen väkevään syöttöön.
Mäkinen (21/+17) valittiin myös joukkueensa parhaaksi ja analysoi ottelua haastattelussa.
- Kaksi ensimmäistä erää tuli aika helposti, mutta se oli etenkin TUTOn virheiden ansiosta. Katteluksen tulo hakkuriksi toi meille vaikeuksia kahteen jälkimmäiseen erään.
Akaa-Volleyn valmentaja Jani Niskakangas hymyili kertoessaan että ottelu oli hänen mielestään aika erikoinen.
- TUTO paransi loppua kohden. Etenkin isäntien syöttöpeli oli meille tänään myrkkyä. Tekivät vain kuusi virhettä syöttöviivalta. Onneksi meidän kokeneet pelaajat Mäkinen ja Ropponen kantoivat joukkuetta vaikeiden hetkien yli.





Kommentit